Ohjeita ja vinkkejä

Ohjeita ja vinkkejä

Opettajalle

Tällä sivulla on tietoa Yrityskylä-pelin ennakoinnista opettajalle sekä materiaalia oppilaiden kanssa läpikäytäväksi.

Se, että oppilas tietää etukäteen, mitä päivän aikana tapahtuu, missä järjestyksessä asiat tapahtuvat ja mitä häneltä odotetaan, vähentää päivään liittyvää jännitystä ja auttaa oppilasta onnistumaan. Olemme keränneet tälle sivulle tietoa Yrityskylä-vierailusta ja pelitilanteesta.

Voit hyödyntää sivua esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

  • Tutustukaa sivuun koko luokan kanssa ennen vierailua. Sivulta voi lukea tai heijastaa yksittäisiä oppilaille mielenkiintoisia aiheita tai käydä koko sivun kohta kohdalta läpi. Oppilaat voivat kirjoittaa paperille tai keskustella parin kanssa, mitä odotuksia heillä on päivästä ja mikä heitä jännittää.
  • Käy läpi tämä sivu ennakoinnista hyötyvän oppilaan kanssa kahden kesken. Ennakoinnista hyötyvät erityisesti oppilaat, joille rutiinit ovat tärkeitä.
  • Käy läpi Yrityskylässä käytettävä sanasto oppilaiden kanssa. Sanastossa on haastavia ja uusia sanoja ihan kaikille oppilaille kielitasosta riippumatta. Etenkin suomen kieltä vielä opetteleva tai heikosti suomea puhuva oppilas voi hyötyä siitä, että tutustutte Yrityskylässä käytettävään sanastoon ennen vierailua.

Ennakoinnista ei ole haittaa kenellekään. Suurin osa oppilaista hyötyy opetuksen selkeästä struktuurista ja rutiineista. Kuitenkin toisille näistä poikkeaminen on haasteellisempaa kuin toisille, sillä kaikilla oppilailla ei ole samaa kykyä käsitellä tiedettyjä tai yllättäviä muutoksia totuttuun rutiiniin. Erityisesti, jos oppilaalla on erilaisia oman toiminnan ohjauksen haasteita, on tärkeää tukea oppilasta käymällä poikkeusaikataulut ja koulupäivän muutokset yhdessä läpi. Poikkeamien ennakointi tuo turvallisuuden tunnetta oppilaalle.

Yrityskylän pelitilanne on selkeästi strukturoitu kokonaisuus. Pelin aikana työntekijämme huolehtivat pelin kulusta ennalta sovitulla tavalla. Pelin aikana tapahtuvien juontojen ja aikataulutettujen tehtävien avulla lisätään struktuuria ja ennakointia oppilaiden päivään. Juonnoissa käydään läpi tärkeitä asioita kuten pelin tavoite ja eteneminen sekä oppilaiden rooli pelissä. Juonnoissa käydään läpi myös pelin muuttuvia tilanteita ja kerrotaan miten ne vaikuttavat oppilaiden toimintaan pelin aikana.

Tilamme eri puolilla Suomea ovat keskenään erilaisia. Ole yhteydessä oman alueesi Yrityskylä-asiantuntijaan (yhteystiedot Opeportaalissa) ja tiedustele tilojen esteettömyyttä häneltä. Olemme pyrkineet mahdollistamaan kaikkien oppilaiden vierailun oppimisympäristöihimme.

Poikkeuksena Yrityskylä Yläkoulu Helsinki-Vantaan tilat, joista vain toinen oppimisympäristö (Oppimisympäristö 1) on esteetön. Mikäli luokassasi on oppilaita, jotka tarvitsevat esteettömän kulun tiloihin, olethan yhteydessä Yrityskylä Yläkoulu Helsinki-Vantaan Yrityskylä-asiantuntijaan ennen luokan ilmoittamista.

Yrityskylä Yläkoulun tableteilla olevassa järjestelmässä olemme huomioineet saavutettavuuden esimerkiksi pelijärjestelmän kontrasteissa.

Yrityskylästä jokainen oppilas saa tärkeitä työelämäkokemuksia, oppii taloustaitoja ja saa rohkeutta sekä itseluottamusta. Haluamme mahdollistaa kaikkien oppilaiden osallistumisen huomioimalla oppilaiden yksilölliset tarpeet. Ilmoitathan oman alueesi Yrityskylä-asiantuntijalle, mikäli luokkaasi liittyy joitain erityishuomioita, joista meidän olisi hyvä tietää etukäteen. Jokainen oppilas on tervetullut Yrityskylään!

Oppilaille

Yrityskylä-vierailulla luokan oppilaat tulevat kilpailemaan tiimeissä toisiaan vastaan Yrityskylän pelitilanteeseen. Tiimien tehtävänä on pyörittää yhden yrityksen toimintaa mahdollisimman hyvin. Kilpailussa on neljä osaa, joiden aikana kerätään rahaa ja pisteitä. Lopussa parhaiten rahaa ja pisteitä kerännyt tiimi on voittaja.

Yrityskylän pelitilanne alkaa siten, että Yrityskylän työntekijä kertoo, miten peliä pelataan. Sinun ei tarvitse etukäteen tietää, mitä pelissä tehdään. Kun peli käynnistyy, saatte tehtäviä, joita tehdään yhdessä tiimin kanssa. Voit kysyä apua pelin aikana Yrityskylän työntekijöiltä.

Pelin aikana saatte yllättäviä ja erilaisia tehtäviä, joiden avulla voitte kerätä yritykselle pisteitä ja rahaa eli parantaa yrityksen vastuullisuutta tai liiketulosta. Tärkeitä asioita pelin aikana ovat erilaiset tehtävät, tarjouspyynnöt ja tapaamiset asiakkaiden kanssa. Saat kaikkeen tähän ohjeet Yrityskylässä.

Pelin tilannetta tarkastellaan osissa, joita kutsutaan pelissä kvartaaleiksi. Osien eli kvartaalien välissä on lyhyt tauko. Taukojen aikana Yrityskylän työntekijät näyttävät pelin tilanteen ja antavat vinkkejä loppupeliin. Kun on pelattu neljä kvartaalia, peli päättyy ja julistetaan voittaja.

Yrityskylän tehtävissä on kaikille uusia asioita. Niitä ei tarvitse osata etukäteen. Yrityskylän pelissä saat kokeilla, epäonnistua ja yrittää uudelleen. Apua saa aina kysyä Yrityskylän työntekijöiltä ja omilta tiimikavereilta. Tärkeintä on, että kokeilet rohkeasti sellaisiakin asioita, joiden onnistumisesta et ole aivan varma.

 

Löydät tämän sivun alaosassa olevasta sanastosta tarkempia tietoja Yrityskylässä käytettävistä käsitteistä ja asioista.

Ennen pelin alkamista ja oppilaat saapuvat paikalle ja kuuntelevat ohjeistuksen peliin. Kesto noin 20 min.

Ohjeistuksen jälkeen peli alkaa. Kaksi tuntia kestävä peli on jaettu neljään kvartaaliin eli osaan. Osien välissä on lyhyt tauko.

Pelin päätyttyä käydään yhdessä läpi pelin lopputulos, jonka jälkeen oppilaat poistuvat Yrityskylästä. Kesto noin 10 min.

  1. Kuunteleminen: Kun Yrityskylän työntekijä kertoo ohjeita, kuuntele tarkasti. Pelin aikana kuulutetaan tärkeitä asioita, jotka vaikuttavat pelin kulkuun ja myös sinun toimintaasi.
  2. Toiminta oman tiimin kanssa: Pelin aikana tehdään yhteistyötä oman tiimin eli ryhmäläisten kanssa. Muille ryhmille tulee antaa työrauha, mutta taukojen aikana keskustelu muiden ryhmäläisten kanssa on mahdollista.
  3. Olen ystävällinen kaikille: Yrityskylässä on tärkeää olla kohtelias ja ystävällinen kaikille muille oppilaille ja Yrityskylän työntekijöille.

Tiimit

Jokainen oppilas työskentelee jossakin yritystiimissä. Jokaiselle tiimille on rakennettu oma tila. Tässä tilassa tiiminne johtaa yritystänne ja tekee tiimillenne annettuja tehtäviä. Tiimin tilasta poistutaan päivän aikana esimerkiksi neuvotteluihin. Tiimityöhön kannattaa panostaa.

Pelijärjestelmä

Peliä pelataan digitaalisen pelijärjestelmän avulla, joka toimii tableteilla. Jokainen tiimi saa työskentelyyn tabletit, joiden avulla he voivat pyörittää yrityksen toimintaa. Yrityskylän työntekijät auttavat pelin pelaamisessa.

Neuvottelutilanteet

Pelissä käydään neuvotteluja asiakkaiden ja pankin kanssa neuvottelupisteillä. Neuvottelupisteellä työskentelee Yrityskylän työntekijä, joiden kanssa neuvotteluja käydään. Jokaisesta tiimistä ainakin yksi jäsen vierailee neuvottelupisteillä. Neuvotteluihin kannattaa panostaa, sillä hyvin menneestä neuvottelusta saa pisteitä ja rahaa.

Erilaiset tehtävät

Pelissä tehdään erilaisia tehtäviä, joihin saatte ohjeet Yrityskylässä. Tehtävät palautetaan ja arvioidaan, jonka jälkeen niistä saa pelissä tarvittavia pisteitä.

Pelin sanasto

Peli tarkoittaa Yrityskylä Yläkoulun peliä, jossa toimitte yritystiimeissä ja kilpailette toisia tiimejä vastaan. Pelissä pääsette johtamaan yritystänne, tekemään kauppaa asiakkaiden kanssa ja suorittamaan yrityksenne liiketoimintaa kehittäviä tehtäviä. Peliä pelataan digitaalisen pelijärjestelmän kautta. Lisäksi pelissä on tärkeää erilaiset vuorovaikutustilanteet.

Yrityskylässä toimitte yritystiimeissä. Opettaja kertoo Yrityskylän oppituntien aikana yrityksen, jota edustatte. Pääsette tutustumaan yritykseenne oppitunneilla ennen Yrityskylän pelitilannetta. Pelissä yrityksenne tavoite on tehdä voittoa eli liiketulosta ja ansaita pisteitä hyvällä palvelulla, perusteluilla ja toiminnalla.

Yrityskylän pelissä pelataan kuvitteellinen vuosi, joka jakautuu neljään kvartaaliin eli osavuosineljännekseen. Kvartaalit ovat pelin osia, joiden välissä on lyhyt tauko. Yrityksen tilannetta tarkkaillaan vuosineljänneksittäin eli jokaisen kvartaalin jälkeen. Yrityskylässä kvartaalien jälkeen katsotaan esimerkiksi miten yritys on pärjännyt ja miten yritys voisi kehittää tilannettaan.

Yrityskylässä yritysten edustajat eli oppilaat käyvät neuvotteluita asiakkaiden kanssa. Neuvottelulla tarkoitetaan vuorovaikutustilannetta, jossa neuvottelun osapuolet pyrkivät saavuttamaan yhteisymmärryksen neuvoteltavasta asiasta. Yrityskylän neuvotteluissa yrityksen edustajan ja asiakkaan on tarkoitus sopia yhdessä siitä, millä hinnalla, perusteilla ja toimitusajalla asiakas ostaa yrityksen tuotteita tai palveluita.

Jos hinnasta ja perusteluista päästään sopuun, asiakas ostaa tuotteen tai palvelun. Jos sopuun ei päästä, asiakas ei osta tuotetta tai palvelua.

Yritykset saavat Yrityskylässä asiakkailta tarjouspyyntöjä. Tarjouspyynnöt ovat asiakkaan lähettämiä kehotuksia tarjouksen tekemiseen. Yrityskylässä oppilaat vastaavat asiakkaiden lähettämiin tarjouspyyntöihin eli tekevät tarjouksen ja menevät neuvottelemaan tarjouksesta asiakkaan luokse. Neuvottelussa asiakas neuvottelee kaupoista täytetyn tarjouspyynnön avulla.

Laskette Yrityskylässä yrityksenne tuotteelle tai palvelulle myyntihinnan. Myyntihinta koostuu tuotteeseen tai palveluun tarvittavien asioiden kustannuksista ja katteesta. Kate tarkoitta sitä osaa myyntihinnasta, joka jää yritykselle voitoksi. Mitä enemmän tuotteessa tai palvelussa on katetta, sitä enemmän yritys saa sen myymisestä voittoa. Myyntihinnan laskeminen ohjeistetaan Yrityskylässä.

Liiketuloksella tarkoitetaan yrityksen liiketoiminnan tulosta ennen mahdollisten lainojen korkokulujen ja verojen vähentämistä. Liiketulos eroaa liikevaihdosta siten, että liikevaihdosta ei ole vielä vähennetty ostoja, henkilöstökuluja tai liiketoiminnan muita kuluja, kun taas liiketuloksesta ne on vähennetty. Yrityskylässä liiketulosta tarkkaillaan kvartaaleittain. Kuulet liiketuloksesta enemmän Yrityskylässä.

Yrityksen vastuullisuudessa tarkoitetaan arviota siitä, kuinka hyvin yritys huolehtii esimerkiksi taloudestaan, työntekijöistään ja vaikutuksistaan ympäristöön. Pelissä tiimien tehtävänä on kasvattaa yrityksen vastuullisuutta ja tienata näin pisteitä. Pisteitä voi kerätä suorittamalla tehtäviä, toimittamalla asiakkaan tilaukset ajoissa, sekä pärjäämällä hyvin neuvotteluissa ja muissa vuorovaikutustilanteissa.

Vastuuohjaajat ovat Yrityskylän työntekijöitä. Heitä on pelitilanteissa vaihtelevasti muutamia. He auttavat tehtävien ymmärtämisessä ja tekemisessä. Vastuuohjaajat vetävät Yrityskylän pelin. He toimivat pelitilanteessa myös asiakkaina ja pankin roolissa. Voit pyytää pelissä apua kaikilta työntekijöiltä.

Yrityskylän pelissä on oma pelikello, jota pelissä seurataan. Pelikellon avulla määritetään, milloin tehtäviä palautetaan ja toimituksia toimitetaan. Pelissä on tehtäviä, jotka pitää palauttaa tietyssä pelikellon ajassa. Pelikellon seuraaminen pelin aikana on tärkeää, jotta toimitukset asiakkaille eivät myöhästy ja tehtävät palautetaan ajoissa.